Ulkona on kylmä ja villapaita on lämmin

Saatiin Mûmak-kamulta ja pomolta postia eilen. Pomo oli tehnyt minulle hienon villapaidan, ihan minun värisenkin. Koska mammalla oli tänään jokin kummallinen vapaapäivä (lue: on laiskotellut kotona), mentiin ihan ulos asti ihailemaan pomon käsityötä. Aavistuksen se on iso, mutta ainakaan ei massu palellut. Sen sijaan tassut paleli kyllä ja mamma alkoi taas pohtia, olisiko minulla tarvetta … Read more

Eläinlääkärissä

Kävin tänään mamman kanssa uudessa eläinlääkärissä. Sinne oli pitempi matka kuin vanhaan eläinlääkäriin, mutta mamma kyllästyi Evidensiasta saamaansa palveluun. Suunta otettiin Sipoon Eläinlääkäriasemalle, jota mammalle oli suositellut toisen lunnikoiran omistaja. Ja kyllähän siellä melkein viihtyi! Eläinlääkäritätikamu oli oikein mukava, vaikka silläkin oli semmoinen samanlainen pöytä kuin siellä Evidensiassakin. Mamma olisi voinut valita sellaisen eläinlääkärin, jolla … Read more

Kakkajuttu

Mamma päätti mun ruokailusta, että kokeillaan nyt puhtaasti vain yhtä vaihtoehtoa. Se tilasi ison satsin kotiin sitä valmista loufättiä (RC Gastro Intestinal Low Fat) purkissa, koska en niin välitä noista nappuloista. Sitä on sitten syöty ja voi! kuinka se on maistunut hyvältä. Mamma on iloisena katsellut, kuinka minulla on hyvä ruokahalu ja kuppi tyhjenee nopeasti. … Read more

Ristiriitaisia ajatuksia

Ragnar voi jo paremmin. Ruokahalua on, paino on hieman noussut ja tänään tuli viimein se ihan oikea kakkapökälekin. Kortisonikuuri aiheuttaa toki lisääntynyttä pissailua ja pissaa saakin siivoilla erityisesti aamuisin ja töistä tullessa, mutta se on pieni paha siihen nähden, että koiran vointi on kohentunut. Kontrollissa otetut veriarvot kertoivat proteiinien ja albumiinien kohonneen takaisin viiterajojen sisäpuolelle. … Read more

Diagnoosina lunnikoirasyndrooma

Meidän perheellä on ollut hurja viikko, joka starttasi viime viikon torstaina Ragnarin alettua ripuloida. Ensin ajattelin, että onhan tätä ollut ennenkin, mutta sitten alkoi oksentelu ja yleiskunnon heikkeneminen. Viikonloppuna Ragnar oli välillä ihan kurjana ja seuraavassa hetkessä se vaikutti taas pirteämmältä. Hetki hetkeltä huoli kuitenkin kasvoi. Viikonloppuna varasin ajan eläinlääkärille – taloudellisen ajatuksen saattelemana maanantaille. … Read more

Koirahuolia menneestä nykyisyyteen

Elämäni ensimmäinen koira, vehnäterrieri Tomi, opetti minulle yhteisen taipaleemme aikana, mitä kaikkea koiran kanssa voi tehdä väärin ja mihin se voi johtaa. Vaikeiden teinivuosieni lisämausteena remmirähjääminen, muille kukkoileminen, pikkulapsiarkuus ja paukkuarkuus eivät olleet asioita, joita tuolloin osasin käsitellä. Ainoa tilanteen pelastamisyrityksenikin meni mönkään, kun vein pehmeän terrieripoikani liian kovakätiselle ongelmakoirakouluttajalle, jonka ratkaisut olivat räminäpurkki ja … Read more

Peppu pörisee, vaan ei mulla

Massu on nyt hyvä, ei peppu pörise. Mamma tykkää, kun massu ei ole kuopalla enää. Lihaa pitäisi silti saada “luiden ympärille”. Kuulemma. En oikein tiedä, mitä mamma sillä tarkoittaa. Jos kerran lihaa pitää olla, niin saisi se minulle sitä lihaa sitten antaa. Kyllä minä mielelläni lihaa söisin. Raakana tai kypsänä. Sillä ei niin ole väliä. … Read more

Kuravettä toukokuussa

Tänään käytiin Kiira-kamun ja Muusa-kamun kanssa Rusan montulla. Se oli mulle ja mammalle ihan uusi paikka, mutta mamma ihastui siihen ikihyväksi. Oli vielä kamalan kuuma päiväkin. Ihan hirmuisesti en jaksanut juoksennella. Mulla kun eilen illalla tuli huono olo. Mitkään ruokakokeilut eivät ole auttaneet mun ripuliin. Massu on koko ajan kovilla. Kaikkea tekisi mieli syödä, mutta … Read more

Taas meni eväkset takapääpörinäksi

Golden Eagle -murkina toimi ihan ok alusta asti, mutta Ragnar tuntui siitä huolimatta kakkaavan joka toinen päivä ripuloiden – kieltäytyen myös joka toinen päivä syömästä. Tai joka kolmas. Tai joka neljäs. No… joka tapauksessa mielestäni aivan liian usein. Oliko ruoka huono vai saiko penikka liikaa vatsalle sopimatonta – vaikka sitä yritettiinkin varjella – en osaa … Read more