Itkuvirsi

IMG_4575
Tämä tämmönen kuva on se semmonen porteeri.

Te ette tiiä, mitä mamma meni ja teki!

Se K-A-T-O-S-I!

 

Se vaan lähti (MUN vihreä Musti ja Mirri-) reppu selässä ovesta, eikä tullut takasin. Ihmisveikka tuli. Iskä tuli. Mamma ei tullut.

Iskä yritti kosiskella mua sohvalle sen kanssa. En mennyt. Niin vihanen mä mammalle olin. Miten se saatto mut niin vaan hylätä ja jättää?

Ihmisveikka meni nukkumaan. Iskä meni nukkumaan. Mamma ei mennyt nukkumaan. Mamma ei edes tullut, että olisi voinut mennä nukkumaan! Ja mä olin kyllä vihanen ja päätin, että ikinä en enää mammalle puhu, koska se niin vaan jätti tulematta takaisin!

Aamulla ihmisveikka lähti. Aamulla iskä lähti. Mamma ei lähtenyt, koska eihän mamma voinut lähteä, koska mamma ei ollut edes tullut takaisin, että se olisi voinut mennä nukkumaan, että se olisi sitten voinut aamulla lähteä. Ja niin mä jäin taas päiväksi yksin ja olin tosi vihainen mammalle. Ihan kamalasti mua kiukutti. Sitten ihmisveikka tuli kotiin. Iskä tuli kotiin. Ihmisveikka lähti. Iskä lähti. Ja mä olin taas yksin ja alkoi tulla tosi pimeä. Ja mä kuulin, kuinka MUN kotiin sillä tavalla luvattomasti murtauduttiin ja mä haukuin ihan kamalasti – koska pitihän mun varottaa Ossi-veikkaa vaarasta – mutta se olikin MAMMA! Mun ihan ikkarioma MAMMA! Ja mä tulin niin iloiseksi, että ihan unohdin olla vihainen. Häntä heilui niin kovasti, että mamma väitti, että häntä heilutti mua (mutta sehän nyt ei voinut tietenkään pitää paikkaansa).

Mammalla oli mulle myös ylläri. Se toi mulle ihan ikkari oman Lemurin. Se on semmoinen pehmokamu. Tosi hiljainen se Lemuri-kamu on. Ei mitään sano. Tuijottelee vaan isoilla silmillään. Ja se maistuu hyvältä ja sitä on kiva vähän ravistella. Ja sitten ravistan sitä vähän lisää. Ja haukkaan sen isosta silmästä. Eikä Lemuri-kamu sano mitään. Se vaan on mun Lemuri-kamu.

 

Kyllä mä sitten olen iloinen, että mamma tuli takaisin kotiin, vaikka tänään mamma oli taas koko päivän poissa (töissä mukamas) ja meinasin taas ruveta kovasti vihaiseksi. Vaan en ruvennut. Kun mamma tuli kotiin, se kiskoi päälleen sen uudenuutukaisen reeniliivin ja me lähettiin metsään – ja siellä me samoiltiin taas pitkä tovi. Vaan sitten tuli liian pimeää, eikä mamma enää saanut otettua kuvia, niin tultiin sitten sisälle. Kovasti huonoja kuvia mamman mielestä tuli, kun oli niin pimeitä ja suttusia, mutta mamma lupasi opetella uuden kameran käyttöä, niin sitten ehkä saadaan parempia porteereita (vai olikohan ne jotain poterotteja).

IMG_4527
Taas yritti mamma huijata mua kuvaan. Namiherkut olikin hyviä!
IMG_4541
Vähän mä jo uskalsin tänään juoksennella kauemmaskin mammasta. Mä näin myös semmosia ihania ihmisiä siellä metsän kalliolla ja sitten en enää kuunnellut yhtään mammaa – ja mamman piti mennä perässä, kun mä menin rakastamaan niitä ihania! Yksi niistä tosin ei sitten ollutkaan ihana. Se kun kysyi mammalta, että mitä kaikkea mussa on. MITÄ KAIKKEA MUSSA ON!!! Mä sitten, että mähän olen LUNNIKOIRA!

2 thoughts on “Itkuvirsi

  1. Ninhän ne usein kyselee, että “mitä kaikkea?” “Pomo” on nykyisin tosi yllättynyt, miten monet tunnistaa lunnin. Meidän perustutut tietenkin tietää, kun minä olen “pomon” kakkoslunni ja se on asunut koko ajan samoilla kulmilla, mutta yllättävän usein tulee ihan vieraitakin, jotka kysyy “onko tuo lunnikoira?” Silloin ekan lunnin aikaa ei oikeastaan kukaan tunnistanut.

    • Mamma joskus toooooosi kauan sitten, ainakin yli kymmenen vuotta sitten kuulemma, oli häkellyttänyt jonkun miehen Vierumäellä kysymällä, onko niiden koirat lunnikoiria. Kuulemma oli. Mutta mamma olisikin jo silloin halunnut lunnikoiran, mutta mamman äiti oli ollut eri mieltä, koska me kuulemma haukutaan, kun ollaan pystykorvia. Ihan höpinää se semmonen. Ilmoittaa tietty pitää esimerkiksi tunkeilijoista tai oudoista äänistä, mutta pääasiassa mä ainakin oon aika hiljaa.

Leave a Comment