Kuvapostaus: Metsäseikkailu

IMG_0070
Mamma on ollut töissä koko viikonlopun, eikä ole iltaisin paljon jaksanut mun kanssa puuhailla, mutta tänään pääsin taas vihdoin metsään. Musta on tullut jo niin reipas, että seikkailen mamman ja iskän edellä, ja kuljen kaikkien ihanien hajujen perässä. Välillä en tiedä, minkä hajun valkkais.
IMG_0093
Kaikkia aivan ihanan hajuisia keppejä siellä oli. Mamma heittelikin niitä vähän mulle ja mä juoksin perässä haistelemaan, mutta en mä niitä suuhuni ottanut. Enkä varmasti roudaillut mammalle takasin. Ehkä se olikin mamman tapa saada mut kauemmas, että se voi taas kuvata mua.
IMG_0096
Kamalasti siellä oli myös nähtävää. Välillä piti oikein kiven tai kallion reunalta katsella maisemia.
IMG_0150
Löydettiin jotain ihmisroskaa. Mamma ei oikein tykännyt. Ja mä en saanut mennä tutkimaan, kun siellä saattoi kuulemma olla kaikkea terävää ja vaarallista.
IMG_0183
Koska mä oikeastaan koko ajan poukkoilin mamman ja iskän edellä, mamma joutui välillä huhuilemaan mulle – ja tottahan mä käännyin aina katsomaan, ettei se mamma vaan juutu mihinkään ojaan.
IMG_0189
Välillä mamma myös huuteli “tule”. Oisin mä vähemmälläkin kyllä kuullut. Mammalle vois joku kertoa, että koirilla on oikein hyvä kuulo. Ulkona on aina kiva juosta mamman luo, koska siitä saa lihaherkun. Tänään mamma väitti, että mä olen jo aika hyvin ehdollistunut siihen (en tiedä, mitä se sillä meinasi), mutta sen kuulemma huomaa siitä, että luoksekutsun saatuani juoksen huuliani lipoen mamman luokse. En usko. Mamma varmaan huijaa.
IMG_0197
Tänään mamma kuvasi paljon myös kaikenlaista muutakin – ei siis vain mua. Se jonkun höyhenen taltioi kuusenoksasta. No. Huvinsa kullakin.
IMG_0214
Sillä aikaa, kun mamma sitä höyhentä kuvasi, mä juoksin eteenpäin… Vähän nolosti mulle kyllä kävi, kun tuommosen ison kiven ympärillä oli aika syvä “oja”, jonne mä putosin.
IMG_0262
Vähän mä myönnän, että saatan nuoleskella joskus huuliani. Esimerkiksi silloin, kun oon just syönyt herrrrrkullisen lihanamin.
IMG_0274
Sitten, kun oltiin jo vähän takaisin kotiinpäin menossa, mamma näki jotain tosi kummallista. Ja kyllä mäkin hieman epäilevästi mulkaisin. Ihmiset saa ihan kummallisia aivoituksia, joita me koirat ei oikein ymmärretä.
IMG_0301
Vaan ei se pullo ollut ainoa… Mammakin jo kovasti puisteli päätään, että ei ihan aina ymmärrä jotain ihmisten taiteellista näkemystä. Meitä molempia harmitti, kun meidän lähimetsää niin on roskattu – ja iskää harmitti kans.
IMG_0304
Mamma yritti huijata mua kiipeämään kivelle. Heitti sinne jotakin maasta poimimaansa. Mutta muapa ei oo niin helppo huijata! Vähän nousin katsomaan, että mikäs tämä tämmöinen möhkäle on, ja totesin, ettei mulla sinne mitään asiaa ole. Sitten jatkoin taas matkaa. Noi mammat on kyllä välillä tosi tyhmiä.
IMG_0329
Sitten me hetki mamman kanssa ihasteltiin, kuinka kaunis suomalainen metsä oikein on.
IMG_0332
…ja seuraavassa mutkassa taas odotti ihmisroskaa. Joku oli unohtanut renkaastaan kumin ojanpohjalle.
IMG_0374
Paljon mamma näki myös koloja. Mä en niistä niin välittänyt. Varsinkaan sen jälkeen, kun mamma arveli, että niissä saattaa asua kettuja. Ei mua pelottanut, mutta ajattelin, että on varmempaa kiertää kaukaa – ettei niitä kettuja pelota.
IMG_0436
Iskä yritti mua houkutella semmoiselle isohkolle kivelle. En halunnut ollenkaan mennä sinne (iskällä kun on tapana pudotella mua). Vähän kävin haistamassa, kun lihaherkku siellä iskän kädessä tuoksui, mutta ajattelin, että on parempi pysyä kaukana… ja yritin vähän mammalta saada tukea.
IMG_0486
Eipä siltä mammalta sitä tukea tullut… se vaan jatkoi kuvaamistaan. Ja hetki me ihasteltiin kahta puuta, jotka olivat päättäneet ruveta tanssimaan.
IMG_0495
Mamma yritti taas ottaa musta jotain tositositosimukamashienoa kuvaa, mutta mua ei kyllä yhtään kiinnostanut. Enemmän mua houkutti mamman jemmaamien lihanamien tuoksu.
IMG_0508
…ja kun olin kaikki namit löytänyt, mä en todella jäänyt kuvattavaksi, vaan kapusin kalliolta alas mamman luokse, jotta voitaisiin jatkaa matkaa kotiin.
IMG_0573
Kotitalon edessä, pihamännyssä sitten istuskeli vielä tämmöinen. Mä en sitä nähnyt, mutta mamma näki (iskä kuulemma säikäytti otuksen puuhun). Vähänhän tuossa on samaa näköä kuin mun Ossi-veikassa.

2 thoughts on “Kuvapostaus: Metsäseikkailu

  1. Ihania kuvia. Olet hyvä malli, mutta hyvä on kuvaajakin.
    Se on kyllä tylsää, kun kaikki paikat roskataan. Kumma, kun ihmiset jaksaa raahata kaikenlaista mukanaan metsään, mutta ei sitten enää pois sieltä.
    Minä rakastan kaikkia koloja. Jos saisin valita, ryömisin jokaiseen onkaloon, jonka näen. Minua on kielletty koko ikäni, mutta heti, kun minua ei vahdita, syöksyn johonkin putkeen tai muuhun.

    • Mä en ainakaan vielä ole niistä innostunut. Mä tykkään niin kovasti kaikista hajuista, joita tuolla ulkona on. Ja sitten mun pitää myös vahtia noita mammaa ja iskää, ettei ne eksy. Ne välillä menee ihan eri reittiä ja mun pitää äkkiä juosta ottamaan ohjakset. Sitten taas jos ollaan Kiira-kamun kanssa, ni mulla on täysi työ pysyä Kiira-kamun mukana. Ei ehdi siinä mitään onkaloita.

Leave a Comment